Poppy sairastui heinäkuussa. Se palasi viikon lomalta, jonka se vietti koirahoitolassa. Jo siellä oli huomattu, että pureskelu tuottaa vaikeuksia. Ennen kenneliin menoa oli todettu molempien korvien tulehdus, jota hoidettiin tipoilla ja korvia puhdistamalla. Koska heinä-elokuunvaihde on tunnetusti vielä loma-aikaa, emme päässeet tuttuun eläinlääkäriin. Vapaata aikaa täyti odottaa pari päivää, jona aikana Poppyn leuat lukkiutuivat niin, että ne aukesivat enää noin viisi senttiä. Syöminen ja juominen kuitenkin onnistui. Toinen oire oli vilkkuluomien nouseminen silmien päälle, koira näytti zombielta.
Eläinlääkäri päätyi diagnoosiin, jonka mukaan korvatulehdus on halvaannuttanut koiran kasvohermon, koska molemmat tärykalvot olivat puhjenneet. Hoidoksi määrättiin kuukauden mittainen antibioottikuuri. Aloitimme siis lääkitsemisen, mutta mitään edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Sen sijaan noin parin viikon lääkityksen jälkeen huomasimme, että Poppy tökkii ruokanappulat kupistaan lattialle ja syö ne yksitellen, samoin vettä loiskui juodessa reippaasti ohi suupielten, ja lattia lainehti. Eräänä lauantaina syöminen ei enää onnistunut - antibioottikuuri oli edelleen kesken.
Poppy vietiin päivystysaikaan eläinlääkäriasema Reviiriin, jossa ryhdyttiin selvittämään leukalukon syytä. Koska leukaa ei saatu auki edes täydessä anestiassa, saimme ohjeeksi viedä koiran eläinsairaala Vethausiin Hattulaan. Jo Reviirin eläinlääkäri mainitsi myosiittiepäilyn. Kortisonilääkitys aloitettiin jo Reviirissä.
Eläisairaalassa Poppy laitettiin tiputukseen, mikä pitikin sen varsin virkeänä koko ajan. Myosiittiepäily vahvistui, ja lääkityksen tehoamista odotettiin. Ensin näytti siltä, että Poppyn tila ei edisty yhtään, mutta sunnuntai-iltana leuka alkoi avautua niin, että koira pystyi syömään ja juomaan.
Poppysta otettiin eläinsairaalassa rutiiniverikokeiden lisäksi biopsia poskilihaksesta sekä vasta-ainekoe.
Vaikka kokeiden tulokset eivät olleet vielä viikonloppuna valmiita, oli diagnoosina mastikatorinen myosiitti. Poppyn tapauksessa tila näytti olevan sairauden krooninen muoto, jonka ennuste ei ole kovin hyvä: elinaikaa arvioitiin olevan parista kuukaudesta pariin vuoteen. Perheemme oli vaikean päätöksen edessä: pitäisikö Poppyn elämä päättää siihen vai yritämmekö lääkehoitoa. Eläinlääkäri kehotti odottamaan biopsian ja vasta-ainekokeeen tuloksia, ja niin Poppy lähti mukaamme sairaalasta.
Toipuminen alkoi hitaasti. Poppy ei suostunut lähtemään kävelylle, toisaalta suuri kortisoniannos (80 mg/vrk) aiheutti pohjattoman janon. Vettä meni litrakaupalla ja tuli toisesta päästä ulos, valitettavasti sisälle. Koira oli väsynyt, käveleminen oli vaivalloista, ja enimmäkseen Poppy nukkui. Se ei kuitenkaan kääntynyt vanhaan tapaansa nukkumaan selälleen.
Kilpirauhaslääkitys aloitettiin toisella viikolla, mikä selvästi piristi koiraa. Leuat eivät kuitenkaan auenneet enempää kuin aisemminkaan. Syyskuussa vointi koheni selvästi, Poppya kiinnosti jopa pienet leikkihetket iltaisin. Tennispallo vain ei mahtunut suuhun. Vaikka biopsian ja vasta-ainetestin tulosten piti tulla noin viikossa, niin vastaukset viipyivät. Syyskuun lopulla kävi ilmi, että poskesta otettu koepala ei näyttänyt mitään. Vasta-ainetesti valmistui vasta lokakuun alussa: se oli positiivinen ja diagnoosi siis varmistui.
Lokakuun alussa tapahtui kuitenkin selvä muuutos koiran voinnissa: Poppy lähti kävelylenkeille, ei kovin pitkille, mutta se ei enää lyönyt jarrruja pohjaan heti kotiovella. Eräänä syksyisenä päivänä huomasimme, että suu aukeaa kokonaan. Jättiluiden pureskelu maistui, ja tennispallo pysyi leukojen välissä. Myös pää alkoi vähitellen näyttää pyöreämmältä. Vaikka siinä edelleen näkyykin kuoppakohtia, niin lihakset ovat selvästi osittain palautuneet.
Kortisonilääkitys on ilmeisesti aiheuttanut koko kehon lihasten surkastumista. Olemme lisänneet liikuntaa vähitellen, jotta lihakset voimistuisivat. Muita oireita Poppylla ei tällä hetkellä ole. Uhkana on uusi akuutti kohtaus.